Jäsenkyselyn 2023 tulokset

1.8.2024

Viime vuoden (2023) lopussa toteutettiin jäsenkysely, jossa kysyttiin mm. yhdistyksen toiminnasta, viestinnästä ja vertaistuen saamisesta sekä sen merkityksestä. 

 

Lähes kaikki vastaajista arvioivat yhdistyksen toiminnan tärkeäksi tai erittäin tärkeäksi. Yhdistyksen toimintaa arvioitiin mm. vertaisryhmien, virkistystilaisuuksien, soveltavan liikunnan sekä asiantuntijaluentojen osalta.

Vaikka enemmistö kokee fyysiset tilaisuudet paremmiksi, toivoo yli 60% vastaajista mahdollisuutta osallistua myös etänä verkon välityksellä. Fyysisesti matkustaminen voi olla joillekin vaikeaa esimerkiksi vähäisten taksimatkojen tai sairauden tuomien haasteiden takia. Verkko on tällöin loistava tapa osallistua mukaan.

Lounais-Suomi on alueena laaja ja toiminta usein keskittyy suurempiin alueisiin kuten kaupunkeihin. Tällöin haja-asutusalueilla asuville matka voi kasvaa liian suureksi ja näin osallistuminen toimintaan jää vähemmälle. Kyselyssä nousi esiin toive toiminnasta myös maaseudulle. 

Eniten tietoa yhdistyksen tilaisuuksista kulkee jäsenistölle yhdistyksen omista jäsentiedotteista. Tietoa tulevista tilaisuuksista saadaan myös yhdistyksen kotisivuilta sekä työntekijältä.

Yli 60% vastanneista on hakenut vertaistukea, koska tarvitsevat keskustelukumppanin. Vertaistoiminnasta haetaan myös tukea ja tekemistä arkeen. 52% vastanneista osallistuikin ryhmämuotoiseen vertaistoimintaan vuoden 2023 aikana.

Vertaistukiryhmissä lähes kaikki kokivat itsensä tervetulleeksi ryhmään ja ryhmässä olevan hyvä ilmapiiri. Ryhmäläisten välillä koetaan olevan luottamusta, mikä onkin tapaamisissa yksi tärkeimmistä asioista.

Enemmistö vastaajista kokee saaneensa vertaistukea ja käytännön vinkkejä omaan arkeensa. Ryhmä on tuonut mielekästä tekemistä sekä saanut osallistujiin yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Vertaistuen saaminen on auttanut sopeutumaan sairauteen paremmin sekä itseluottamus ja -tuntemus ovat kasvaneet. Voimavarat ja mieliala ovat parantuneet ja moni kokee yksinäisyyden vähentyneen.

 

Koko kyselyn tulokset näet alla olevasta tiedostosta.